Joulupostimerkki 2016

Posti julkaisee joka vuosi marraskuun tienoilla joulupostimerkin. Myös aiempien vuosien joulupostimerkit toimivat tänä vuonna. Suomessa on julkaistu joulupostimerkkejä vuodesta 1973 lähtien, eli yli neljäkymmentä vuotta.

2016

joulupostimerkki 2016Joulupostimerkit 2016 julkaistaan maanantaina 4. marraskuuta ja ne ovat Sini Ezerin Tyttö ja orava ja Sari Airolan Juokse porosein.
Postimerkit on valittu Postin ja Kuvittajat Ry:n järjestelmässä kuvituskilpailussa. Joulukuussa 2014 käynnistyneeseen kilpailuun lähetettiin huhtikuun määräaikaan mennessä yhteensä 236 ehdotusta.

2013

Joulupostimerkit 2013 julkaistaan 5. marraskuuta ja ne on suunnitellut Nina Rantala. ”Joulukuusi” ja ”Tallilyhty”.
joulupostimerkki-2013

2012

Joulupostimerkit 2012 julkaistaan 5. marraskuuta ja ne on suunnitellut Nina Rantala. ”Joulukuusi” ja ”Tallilyhty”.
joulupostimerkit 2012joulupostimerkki 2012 joulukuusi

2009

1973

Ensimmäinen julkaistu joulupostimerkki.
Ensimmäinen joulupostimerkki 1973



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *